Kipu, joka imaisi pimeyteen

Luulin tietäneeni mitä kipu on. Olen kokenut synnytyskivut, luusäryn, hermostoperäisen kivun, migreenisäryn, oksettavan säryn ja mitä näitä on. 

Aivokasvainleikkaukseen jälkeen aluksi oli toisenpuolen pääkipua ja erittäin huonoa oloa. Niiden yhdistelmä oli sekavuutta aiheuttava kokonaisuus. En ymmärtänyt välillä mistä puhutaan tai mitä pitäisi vastata kysymyksiin, mutta silti pystyi olemaan tässä hetkessä mukana. Se kipu oli hallittavissa lääkkeiden avulla.

Tilanne muuttui, kun leikkauspinta repesi ja aivonestettä alkoi ensin tippumaan ja sitten kunnolla vuotamaan ulos kallosta. Jossain vaiheessa kaikkien hoitotoimenpiteiden ja pienten helpotuksen hetkien jälkeen kipu tuli hyökyaaltona ja imaisi sisäänsä.

Kipu vei mukanaan syvään pimeyteen. Aika, paikka, todellisuus katosivat. Oli vain pimeyttä, ääretöntä pimeyttä ja kipua. Ihan kuin olisin ollut avaruudessa, jossa ei ollut tähtiä. Kipu imi alas kohti jotain tuntematonta. Kipu vaati kaiken ja enemmän. Ääretön kipu, joka ei tuntenut armoa. Ainoa pyyntö oli, että saisin  nukahtaa, pääsisin pois kivun mustuudesta.

Tiedän, että sain paljon apua ja lääkkeitä, mutta kaikki mitä todellisuudessa tapahtui oli hyvin surrealistisen tuntuista. Oli vain välähdyksiä, satunnaisia ääniä, kosketuksia.

En tiedä kauan olin kivun syövereissä, koska aika menetti merkityksen. Sen hetken kuitenkin muistan, kun sain voimaa ja toivoa keskelle pimeyttä. Sellaista voimaa, että päätin tietoisesti kohdata kipuni.

Annoin kivun tulla ja hengitin syvään. Ulos hengityksellä puskin kipua tietoisesti poispäin kauemmaksi minusta. Hengitin syvään ja puhalsin kipua pois monta kertaa, niin monta kertaa, että alkoi tuntua siltä, että pystyn hallitsemaan itseäni ja kipuani. Samalla palauduin hiljaa todellisuuteen ja läsnäoloon.

Tällaisen kivun kokeminen toi jälkikäteen paljon ajatuksia, tunteita erityisesti surua. Se toi myös paljon ymmärrystä ja silmien avartumista. Niistä kirjoitan toisella kertaa.

Kivun helpottamisen jälkeen koin kuitenkin eniten kiitollisuutta hoitohenkilökuntaa, lääketiedettä, ystäviä ja perhettä kohtaan. Kiitollisuutta elämästä, kaikesta siitä hyvästä ja kauniista, mitä se pitää sisällään. Elämä on ihme.